Vaikka kipeää teki, oli pakko luopua siitä ajatuksesta, että olisi erityisen erityinen. Nuorempana sitä odotti malttamattomana, milloin saisi oikein näyttää kaiken neroutensa: milloin joku tulisi pyytämään valtakunnalliseen tv-lähetykseen ja haastattelisi kaikista maailman asioista. Siinä sitä sitten lausuisi viisauksia ja nousisi viralliseksi viisaaksi valtakunnan kaapin päälle. Kaikki ymmärtäisivät, että tuo se on viisas!

Nyt on vähän vanhempi ja lähinnä väsynyt. Elämä mietityttää: tämä aika rankka urakka, josta on jotenkin selvittävä. On oppinut nöyrtymään. Joku kai sanoisi - ja ennen olisin sanonut itse - että minut on nitistetty. Mutta kummallista kyllä, ei oikeastaan tunnu nitistetyltä. Olen yllättävän tyyni, vaikken ole saanut suuria palkintoja enkä globaalia julkisuutta. Joskus tietysti harmittaa, mutta yleensä on vain tyytyväinen, etteivät paparazzit juokse kannoilla, kun tukkakin jäi pesemättä...

Lapsena ajattelin, että en halua olla tavallinen. Että mieluummin vaikka kuolen nuorena kuin käyn kahdeksasta neljään töissä ja syön Saarioisten silakkalaatikkoa suoraan foliosta. Nyttemmin nuorena kuoleminen on alkanut vähemmän kiinnostaa ja töissäkin on käyty aika kauan. Omassa mitättömyydessä rypeminen on ihan miellyttävää.

Mikä olen? Tähdenlento
Luojan ikuisessa yössä,
tomujyvä aavan aineen
lakkaamattomassa työssä. Sanoi L. Onerva.