Nykyään äiti ei enää neuvo minua. Joskus harvoin hän kysyy neuvoa minulta. Aikoinaan hän antoi minulle paljon vääriä neuvoja: sellaisia, joita en kuunaan antaisi omille lapsilleni.

Äiti ei osannut pukea minua nätisti. Hän ei osannut neuvoa minulle, miten kavereiden kanssa ollaan. Hän ei koskaan kehottanut minua kutsumaan ketään meille. Hän ei järjestänyt minulle syntymäpäiväjuhlia, sellaisia kuin muilla oli. Hän ei osannut auttaa läksyissäkään.

Kahdeksantoistavuotiaana ajattelin, että tuollaista naista minusta ei ainakaan tule. Mitä tahansa muuta, mutta ei tuota.

Omien tyttärieni äitinä kuvittelen välillä olevani niin etevä. Kasvatan heistä ajattelevia, rohkeita, rauhallisia, iloisia, ahkeria ja tyylikkäitä naisia. Silti tiedän kyllä, että äitini avuttomuuden, osaamattomuuden minä saatan korvata vain omalla kärsimättömällä tiukkuudellani. En löydä täydellistä äitiä itsestäni, vaikka uskonkin tietäväni, millainen hän olisi.

Voisin heti luetella kymmenen kauheaa virhettä, jotka äitini teki. Sitä, minkä hän teki oikein, ei tarvitse luetteloida. Hän rakasti minua. Hän rakasti minua yksinkertaisesti, ilman sanoja, ilman sen kummempia tekojakaan. Hän tuli töistä kotiin iltapäivällä, laittoi ruokaa, katsoi televisiota, meni nukkumaan, lähti aamulla töihin. En ikinä epäillyt hänen rakkauttaan.

Äitini kaipaa minua luokseen. Hän haluaisi puhua säästä ja kevään tulosta, minun lasteni hiuksista ja isäni silmälaseista. Hän haluaisi virkata minulle pöytäliinan, mutta enhän minä sellaista halua. Me emme oikein asu samassa maailmassa, enkä rehellisesti sanottuna aina nauti tapaamisistamme, mutta pelkkä sana äiti saa silti kyyneleet silmiini. Sillä jokaisella on vain yksi äiti, ja minun äitini rakastaa minua niin.

Meidän välillämme on sukupolvien kuilu, satoja kilometrejä, valtava koulutusero ja paljon monimutkaisia asioita, joiden käsittelemiseen meillä ei ole yhteistä kieltä. Minun äidinkieleni oli arkinen puhe; tämän kielen olen kirjoista oppinut.

En löydä siltaa äitini luokse. Pelkään, että minun on joskus saatettava hänet hautaan oudompana minulle kuin naapurini tai työtoverini, käsittämättä hänen ratkaisujaan ja ajatuksiaan, sillä hän synnytti minut, mutta menetti minut heille, jotka rakentavat näitä pitkiä virkkeitä ja lisäävät viitteitä Platonin teksteihin. Minun äitini toivoo vain, että minulla on lämpimät jalat ja raitis aviomies.

Sellainen äiti tahdon minäkin omille lapsilleni olla. Kaiken muun voin tehdä väärin, mutta rakastaa minäkin osaan. Kuin äiti.