Eilen sain kuulla Terho Pursiaisen pohtivat kirkon perustehtävää. Hän viskasi köyhien auttamisen ja ympäristönsuojelun syrjään sillä perusteella, että niistä huolehtivat muutkin. Kirkon perustehtäväksi hän jätti pyhyyden, vaikka myönsikin, että pyhyyttä (elämän koko syvyyttä, ihanaa ja joku muu adjektiivi salaisuutta) vaalii myös taide.

Olin ärsyyntynyt hauraasta logiikasta. En halunnut kirkon perustehtäväksi vain pyhyyttä. Mietin tietysti koko ajan myös, mikä olisi tuolla logiikalla peruskoulun perustehtävä. Yllättäen olin valmis samaan kuin Pursiainen: hylkäämään koko logiikan ja tarttumaan johonkin aavistukseen, johonkin kiistanalaiseen mutuun. Siksi tosin jättäisin koko logiikan.

En aio kertoa käsitystäni peruskoulun perustehtävästä vielä. Sen sijaan naputan hetken vaikesta valinnasta järjen ja tunteen, logiikan ja mutun välillä. Vaikka miten haluaisi ankkuroida itsensä järkeen (kuten luonnontieteilijät ovat tehneet ja seisovat lujina kuin kallio, meidän tavoittamattomissamme), ihminen on muutakin kuin järki. Itselleen voi puhua järkeä miten paljon vain, mutta se ei auta...