Opettajilla pitäisi olla oikeus heittää muita häiritsevä oppilas ulos peruskoulusta. Ensin annettaisiin kaksi varoitusta ja kolmannella kerralla peruskoulun ovet sulkeutuisivat oppilaalta. Muut koulut voisivat ottaa oppilaan halutessaan, mutta oma koulu olisi velvollinen ottamaan oppilaan takaisin vasta vuoden karenssiajan jälkeen. Päätöksen varoituksista ja erottamisesta tekisi aina opettajainkokous, ei yksittäinen opettaja eikä mikään pieni ryhmä.

Oppilas ja huoltaja päättäisivät sitten itse, miten vuoden käyttävät. Yhteiskunta antaisi sen vuoden aikaa miettiä. Minkäänlaisia opetuspalveluita ei tarjottaisi.

Voi väittää, että näin heikoimmat kärsisivät ja että meidän pitäisi ennen kaikkea tehdä kaikkemme näiden onnettomien eteen, mutta minä taas väitän, että toisinaan on todella väärin, että yksi tai muutama häirikkö häiriköi koko isoa koulua, eikä koulu voi tehdä juuri mitään. Entä ne kaikki muut oppilaat? Eikö heillä ole mitään oikeuksia? Ja eikö koululla pitäisi olla jokin keino nostaa seinä vastaan, jos oppilas ei välitä mistään mitään?