Katsoin Battlestar Galactican ensimmäisen tuotantokauden. Siinä omalta planeetaltaan avaruuteen paenneet ihmiset etsivät joukostaan cyloneiden (vihollis-robottien) agentteja. He etsivät pahaa aikovia, ihmisille vihamielisiä olentoja. Heidän keskuudessaan olevat cylonit ovat kuitenkin viimeistä piirtoa ihmisen kaltaisia olentoja, joiden kehot toteuttavat terroritekoja ilman heidän omaa haluaan tai heidän edes tietämättä sitä.
En ole taipuvainen determinismiin, mutta jokin ihmis-cylonien kohtalossa kosketti minua. Jotakin - tosin hyödytöntä - tunsin oivaltavani tuossa sodassa, jota ihmiset kävivät pahuutta vastaan, jota ei sitten (persoonallisena) ollutkaan. Jos käy sotaan jotakin sellaista vastaan, mitä ei ole, ei voi voittaa. Silloin taistelee tuulimyllyjä vastaan ja oikea vihollinen tappaa lapsesi ja polttaa talosi jossakin muualla.
Miten tämä liittyy kouluun? Kouluissa me opettajat taistelemme murrosikäisten haluttomuutta vastaan, tapaamme vanhempien ja kuraattorien ja lasten itsensä kesken ja kysymme MIKSI, MIKSI, MIKSI? Miksi et tee läksyjä? Miksi et käy koulussa? Miksi viiltelet itseäsi? Ja sitten he maalaavat tagejaan meidän kerrostalojemme sokkelit täyteen ja me palkkaamme vartiointifirman.
Galactican ilmapiiri esti cyloniksi itsensä aavistavia paljastamasta itseään ja hakemasta apua. Cyloneita vihattiin, mutta cylon oli aivan samanlainen, hädin tuskin mitenkään erilainen. Cylon-agenttien etsiminen ja pyrkimys heidän eliminoimisekseen lisäsi vaaraa ja heikensi turvallisuutta: se ruokki tulta.
Jos Battlestar Galacticaa olisi johtanut Gandhi, miten olisi käynyt? En jaksa ajatella sitä nyt, mutta George W. Bush tulee heti mieleen näistä hengettömistä, jumalattomista sotijoista, jotka eivät tunnu ajattelevan mitään tai aavistavankaan, että sodan voisi joskus voittaa - tai välttää- muutenkin kuin asein. Rauha hänellekin - ja hänen usein mainitsemalleen jumalalle.
Kommentit