Viisi poikaa on käynyt yöllä pissaamassa purkkiin koulun pääovella. He vilkuttavat valvontakameralle.

Pissapoikien vanhemmat käyvät vastaiskuun. Koulu suurentelee pientä asiaa. Pitää ymmärtää nuoria.

Sitten he tekevät sen uudestaan.

Ehkä ei pitäisi välittää. Vahtimestarin toimiin vain lisätään pissapurkin tyhjentäminen. Mutta jos pojat pissaavat kurkkupurkkiin valvontakameran alla, he luultavasti haluavat, että heidät huomataan. Ja vahtimestarilla on muutakin puuhaa. Onneksi minun ei tarvitse hoitaa tätä juttua.

Vanhempien ja opettajien, joskus jopa ohikulkijoiden, pitäisi sanoa aina jotain, mielellään aika paljon kaikenlaista. Pitäisi tarjota juttuseuraa. Vastaukseksi voi saada vittuja. Sitten vain jatketaan keskustelua.

Lyhyiden käskyjen jälkeen jää epäselviä käsityksiä ja kaunaa. Kun selittää, ottaa toisen edes vähän ihmisenä huomioon. Lapset ymmärtävät sen minkä mekin. Maailmassa on asioita ja niiden kanssa on pakko elää. Löytyy keinoja mennä eteenpäin, koska molemmat haluavat sitä.

Joku sanoo, että lapselle ei saa huutaa. Toisen mukaan kiellettyä on itkeminen lapsen nähden. Yksi sanoo, että lapselle ei saa antaa viikkorahaa, vaan pitää maksaa kotitöistä palkkaa. Toinen taas on varma, että kotitöistä ei saa maksaa… Moni sanoo, että riittää, kun rakastaa: rakkaus löytää oikeat keinot.

Minä en ole koskaan mennyt piiloon itkemään. Lapsia pitää suojella, mutta ei maailmaa voi heiltä piilottaa. Suojeleminen on sitä, että yritän pitää lapsen turvassa. En halua silti esittää, ettei mitään pahaa ole tai että elämä olisi aina helppoa.

On tietysti hienoa aina hymyillä, mutta onko hienoa teeskennellä?

Kun saa lapsen, saa lapsen. Ei se ole kotieläin eikä ystävä. Meillä voi olla kivaa yhdessä, mutta siitä kivasta on luovuttava, jos pitää olla tiukkana. On tehtävä parhaansa, että lapsi pysyisi turvassa ja terveenä. Pitää jankuttaa. Ja sitten pitää antaa olla. Pitää olla puuttumatta siihen, mikä on häntä itseään, mikä ei ole minun asiani.

Jos hän käy kuoropissalla koulun pääovella, pitää ihmetellä. Miksi ihmeessä? Eikö ole mitään parempaa tekemistä? En halua, että teet tuollaista. Ole tavallinen tai ole taiteilija: pissaa vessaan tai pissaa koko koulun edessä keskellä pihaa. Älä juoksentele yöllä kuin varas äläkä jätä sotkujasi muiden siivottavaksi.

Jonain päivänä hän lähtee, eikä hän ole mitään velkaa. Jos kävi hyvin,  hän ymmärtää, että minä tarkoitin hyvää. Jos kävi hyvin, voimme olla ihmisiä toisillemme. Pystymme hoitamaan asioita kuin sivistyneet puolisot avioeron jälkeen. Suomme toisillemme uuden onnen.

Helppoa ei ole. Ei omien eikä vieraiden kanssa.