Provosoin, mutta olen silti tosissani. Oppikirjat ovat kummallinen ilmiö. Niihin palaa valtava kasa rahaa vuosittain. Kustantajat tuottavat uusia oppikirjoja paniikinomaisella tahdilla. Välillä tuntuu, että oppikirjasarjan markkinointiin käytetään enemmän rahaa kuin sen tekoon.
Oppikirjojen tekeminen ei kuulemma enää kiinnosta ketään. Markkinat ovat hajanaiset ja kirjan elinkaari lyhyt. Jokainen ops-uudistus tai muu vastaava vaatii uudet kirjat, joten kustantajat ja opettajat ovat yhtä toivottomia.
Joissakin aineissa jokin kirja joskus toimii, mutta usein oppikirja asettaa vain esteitä oppimiselle. Oppikirjat kuitenkin helpottavat opettajan työtä. Lisäksi on vallalla jokin yleinen käsitys, että oppilaalla on oikeus oppikirjaan.
Miksi jokaisella oppilaalla pitää olla joka vuosi oikeus oppikirjaan (miltei) jokaisesta aineesta? Onko oppiminen ja opiskelu todella näin oppikirjaan sidottua?
Oppikirjat rajaavat opetusta: oppikirja on usein montakin vuotta vanha, valtakunnallinen (ei siis oman paikkakunnan esimerkkejä hyödyntävä) ja toteuttaa vain yhtä näkemystä laajasta opetussuunnitelmasta. Oppikirja on kallis: kustantajat eivät tee kunnollisia kierrätyskelpoisia kirjoja, vaan kirjan iäksi jää pari-kolme vuotta. Työkirjoista puhumattakaan. Oppikirjat painavat repuissa eikä niitä läheskään kaikkia käytetä tehokkaasti. Erityisoppilaiden osuus on kasvanut, joten yhä useampi oppilas tarvitsisi jotenkin eriytettyä materiaalia saman massaopuksen sijaan.
Opettajilla on tietysti vastuu ja valtaa asiaan, mutta yleisiä käsityksiä vastaan ei ole aina niin yksinkertaista taistella. Espoossa elvytetään koulukirjastoja, jotka voisivat olla todellinen vaihtoehto oppikirjasirkukselle. Tieto voitaisiin hakea tietokirjoista ja Internetistä, kuten aikuiset yleensä tekevät. Oppikirjoja hankittaisiin todella harkiten, niin että niitä todella käytettäisiin ja kirjojen laatuun kiinnitettäisiin huomiota, niin että ne olisivat todella käyttämisen arvoisia.
Jos oppikirjojen käyttöä vähennettäisiin, siitä koituisi huomattavia säästöjä. Tätä rahaa pitäisi voida suunnata opettajille, niin että nämä saisivat korvauksen omien oppimateriaalien työstämisestä. Samalla lisääntyisi opettajien (jopa eri oppiaineiden) välinen yhteistyö ja opetusmenetelmät muuttuisivat luontevasti modenimpaan suuntaan. Oppikirjat kuuluvat vanhaan maailmaan, jossa valmis tieto tarjotaan valmiiksi pureskeltuna suoraan jokaiselle yksilölle. Valistunut kustannustoimittaja voi väittää mitä tahansa, mutta oppikirja ei parhaimmillaankaan tue luonnollista tiedonhankintaa tai keskustelullista oppimista. Miksi tukisi? Sellainen oppikirjahan olisi monen konservatiivisen opettajan mielestä kelvoton tuote: kun apupyörät, jotka eivät pidäkään pyörää pystyssä.
Kommentit